Soihdun asukasverkossa on käytössä tiedonsiirtokiintiö eli quota. Quotan ylärajaa on nostettu 3.12.2013, josta alkaen se on 20 gigatavua. Oman quotan tilan voi käydä tarkistamassa osoitteesta http://netinfo.jyu.fi/resnet/resnet-netquota.cgi
Joskus quotasivu sanoo, että IP-osoite ei ole tietokannassa. Mahdollisia syitä:
Quotaan lasketaan kaikki liikenne, joka suuntautuu funet-verkon ulkopuolelle eli esimerkiksi kaikki tiedonsiirto asukasverkon sisällä sekä yliopistolle menevä tiedonsiirto on quotan ulkopuolella. Sen sijaan käytännössä kaikki muu liikenne lasketaan quotaan. Quotaa voi säästää käyttämällä yliopiston proxya, jonka kautta menevää liikennettä ei lasketa quotaan. Selainten lisäksi proxyn saa päälle moniin nettiä käyttäviin ohjelmiin, kuten Steamiin (käyttää järjestelmän oletusproxyä).
Quota toimii 24 tunnin liukuvana ikkunana ja päivittyy aina tasatunnein. Mikä tarkoittaa sitä, että nyt käytetty quota vapautuu tasan 24 tunnin päästä taas uudestaan käytettäväksi. Mikäli siirrät tietoa niin paljon, että quotasi menee yli, liikenteesi siirretään eri liikenneluokkaan. Tämän kaistan jakavat kaikki quotan ylittäneet ja saattaa hidastaa verkon käyttöä. Varsinkin tällöin suositellaan proxyn käyttöä. Yhteytesi palaa normaaliin liikenneluokkaan, kun siirtomääräsi laskee taas rajan alle eli viimeistään 24 tunnin kuluttua. Huomaa, että quotaan lasketaan yhteen upload ja download eli sekä tiedostojen lähettäminen että niiden lataaminen käyttää quotaa.